Kriisikirjaan kirjoittanut Andrew Kliman sekä Rosa Luxemburg Stiftungin Alex Demirović saapuvat kuun vaihteessa Suomeen alustamaan, keskustelemaan ja debatoimaan kapitalismia vaivaavista kriiseistä ja niiden seurauksista. Aiheen tiimoilta järjestetään kaksipäiväinen seminaari alkaen Tampereelta ja päätyen Helsinkiin. Tule mukaan keskustelemaan, minkälaisia muotoja jo viidettä vuotta jatkuva kriisi tulee jatkossa saamaan taloudellisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti.

Osa I: Nykykriisien syyt

Keskiviikko 29.2.2012 klo 16.15 Tampereen yliopisto, Linna-rakennus, Väinö Linna -sali, Kalevantie 5.
Avaussanat: Antti Ronkainen
Keskustelemassa professorit Alex Demirović, Berliini ja Andrew Kliman, New York.

Osa II: Poliittiset vaihtoehdot

Torstai 1.3.2012 klo 15,15 Tieteiden talo, sali 505, Kirkkokatu 6, Helsinki.
Avaussanat: Juha Koivisto
Keskustelemassa professorit Alex Demirović, Berliini ja Andrew Kliman, New York.

Pääalustukset ovat englanninkielisiä.

Andrew Kliman on yksi kriisikirjan kirjoittajista. Hän toimii professorina New Yorkissa sijaitsevassa Pacen yliopistossa taloustieteen laitoksella. Hän on julkaissut lukuisia yhteiskunta- ja talousteoriaa käsitteleviä artikkeleita. Hänen tuorein teoksensa on The Failure of Capitalist Production. Underlaying Causes of the Great Recession (Pluto Press, London 2011), minkä lisäksi hän on kirjoittanut nykyisen kriisin syitä käsittelevän teoksen Persistent Fall in the Rate of Profitability Underlying the Current Crisis (2010) ja käänteentekeväksi kehutun kirjan Reclaiming Marx’s “Capital” (Lexington Books, Langham 2007).

Kotisivu: http://akliman.squarespace.com

Alex Demirović on saksalainen yhteiskuntatieteilijä, joka toimii professorina Berliinissä. Frankfurtissa opiskellut Demirović on eräs kriittisen yhteiskuntateorian perinteen keskeisimmistä jatkajista, mutta tavalla jossa ei sitouduta vain hänen opiskelukaupunkinsa nimeä kantavaan traditioon, vaan jossa kysymyksenasetteluja rikastavat myös muut radikaalit teoriaperinteet. Monissa teoksissaan hän on suuntautunut etenkin talouden, demokratian ja julkisuuden välisten suhteiden tutkimukseen:

• · (toim.) VielfachKrise im finanzmarktdominierten Kapitalismus. VSA, Hamburg 2011.
• Demokratie in der Wirtschaft. Positionen – Probleme – Perspektiven. Westfälisches Dampfboot, Münster 2007.
• Der nonkonformistische Intellektuelle. Die Entwicklung der Kritischen Theorie zur Frankfurter Schule. Frankfurt am Main 1999.
• Demokratie und Herrschaft. Aspekte kritischer Gesellschaftstheorie. Westfälisches Dampfboot, Münster 1997.

kotisivu: http://www.gsw.tu-berlin.de/menue/politikwissenschaft_und_sozialkunde/lehrende/demirovic

Seminaarin järjestävät Karl Marx –seura, Marxilaisen yhteiskuntatieteen seura sekä Tampereen yliopiston Yhteiskunta ja –kulttuuritieteiden yksikkö ja Viestinnän, median ja teatterin yksikkö.

* * *

Two-day seminar in Helsinki and Tampere:
Origins of the Current Crises: Consequences and Political Alternatives

with

Prof. Alex Demirović, Berlin, and Prof. Andrew Kliman, New York.

Part I: Origins of the Current Crises

Wednesday 29.2.2012 at 4.15 p.m. at the University of Tampere, Linna Building, Väinö Linna Hall, Kalevantie 5, Tampere.
Opening words: Antti Ronkainen

Part II: Consequences and Political Alternatives

Thursday 1.3.2012 at 3.15 p.m. at the House of Science and Letters, Lecture Hall 505, Kirkkokatu 6, Helsinki
Opening words: Juha Koivisto

The seminar is organized by the Finnish Karl Marx Society, the Finnish Society for Marxist Social Science, the School of Social Sciences and Humanities, University of Tampere and the School of Communication, Media and Theatre, University of Tampere.

Minkälaisia mahdollisuuksia kriisi avaa eri poliittisille ryhmille? Onko uusliberalismin aikakausi ohi, olemmeko siirtymässä kriisin myötä takaisin keynesiläisyyteen vai onko tilalle tulossa jotain aivan uutta?

Katso myös tilaisuuden Facebook-eventti.

Vapaa pääsy, tervetuloa!

Tervetuloa nostamaan malja kirjojen ja Vastapainon kunniaksi!

Yrjö Kallisen ja kumppaneiden toimittama käännöskokoelma Kurssi kohti konkurssia. Talouskriisin syyt ja seuraukset on ajankohtainen teos yhä jatkuvien ja kasvavien talousongelmien maailmassa. Kirjassa käydään läpi globaalin talouskriisin taustoja ja kehityskulkuja ja tarkastellaan kriisin avaamia poliittisia mahdollisuuksia. Voit tutustua kirjan kirjoittajiin tarkemmin täällä, minkä lisäksi olemme julkaisseet kirjasta pari näytepalaa:

Johdanto: ankarat ajat

Tuohtuneiden taloustieteilijöiden manifesti: näennäiset tosiasiat 1 & 4

Kirjojen julkistamisen lisäksi luomme katsauksen kevään julkaisuohjelmaan, joka sisältää ennätyksellisen määrän Vastapainon uutuuksia. Myös vilkaisu menneeseen, Vastapainon 30 vuoteen, on paikallaan. Ilmoitathan tulostasi 23.1. mennessä (teijo.makkonen [at] vastapaino.fi), niin osaamme orientoitua.

Vastapainon väki

Arvostelukappaleet: mikko.jamsen [at] vastapaino.fi, (03) 3141 3501

Kutsu kokonaisuudessaan ja kirjojen tarkemmat esittelyt

Saatteeksi tai jälkisanaksi: valtioiden velkaantuminen ja alijäämät euroalueella ovat lähteneet nousuun vasta kriisin alettua. Kun ottaa huomioon, etteivät julkissektori ja -velka ole 2000-luvun aikana kasvaneet merkittävästi ja että viimeisinä vuosikymmeninä suoritettu veronalennuskilpailu on lisännyt valtioiden velkaantumispaineita, argumentti julkisesta tuhlaamisesta ja julkisesta velkaantumisesta eurokriisin perimmäisenä syynä ontuu. Valtiot velkaantuvat tänään ennen kaikkea talousahdingon syvenemisen sekä pankkisektorin pelastusoperaatioden takia, joten kilpaa suoritetut säästöohjelmat ja kysynnän yhtäaikainen lasku eivät välttämättä ratkaise kriisiä. Ennusteet talouskasvusta synkkenevät samalla kun arviot pankkien pääomatarpeista kasvavat, mikä avaa tilaa vaihtoehtoiselle keskustelulle talouspolitiikasta, keskuspankkirahoituksesta ja finanssisektorin siivoamisesta ja sääntelystä.

Näennäinen tosiasia n:o 1: Finanssimarkkinat ovat tehokkaat

Nykyisin kaikille näyttää olevan itsestään selvää, että finanssimarkkinat ovat ratkaisevassa asemassa kaiken taloudellisen toiminnan kannalta. Tämä on seurausta pitkästä kehityskulusta, joka alkoi 1970-luvun lopulla. Mitattiinpa tätä kehitystä millä tahansa mittarilla, kyseessä on selkeä sekä määrällinen että laadullinen murros aiempiin vuosikymmeniin verrattuna. Finanssimarkkinoiden paineessa kapitalismin suhdekokonaisuuden sääntely on muuttanut perusteellisesti muotoaan ja synnyttänyt ennennäkemättömän kapitalismin muodon, jota on nimitetty »rahavetoiseksi kapitalismiksi», »finanssikapitalismiksi» tai »uusliberaaliksi kapitalismiksi».

Näiden muodonmuutosten teoreettinen perustelu nojautuu oletukseen markkinoiden tehokkuudesta. Tämän oletuksen mukaan on ensisijaisen tärkeää kehittää finanssimarkkinoita siten, että varmistetaan niiden mahdollisimman vapaa toiminta, sillä ainoastaan vapaat markkinat mahdollistavat pääoman tehokkaan kohdentumisen. Viimeisten reilun 30 vuoden aikana on härkäpäisesti harjoitettu politiikkaa, joka noudattaa juuri tätä suositusta. Politiikan pyrkimyksenä on ollut luoda maailmanlaajuisesti yhtenäiset finanssimarkkinat, jolla kaikki toimijat (yritykset, kotitaloudet, valtiot ja rahoituslaitokset) voivat vaihtaa mitä tahansa arvopapereita (osakkeita, obligaatioita, velkakirjoja, johdannaisia ja valuuttoja) kaikilla mahdollisilla maturiteeteilla (lyhytaikaisia, keskipitkiä ja pitkäaikaisia). Finanssimarkkinat ovat näin alkaneet yhä enemmän ja enemmän muistuttaa oppikirjojen »kitkattomia markkinoita»: talousdiskurssi on onnistunut siis luomaan todellisuutta. Kun markkinat ovat kehittyneet aina vain »täydellisemmiksi» vallitsevan taloustieteen hahmottamassa merkityksessä, analyytikot ovat olettaneet finanssijärjestelmän muuttuneen samalla entistä vakaammaksi. »Suuren kohtuullisuuden» aikakausi (Yhdysvaltojen vuosina 1990–2007 kokema talouskasvun kausi, jonka aikana palkat eivät kuitenkaan nousseet) näytti vahvistavan tätä oletusta.

Vielä tänäänkin g20-johtajat uskovat finanssimarkkinoiden olevan oikea ja hyvä mekanismi pääoman kohdentamiseen. Finanssimarkkinoiden ensisijaisuus ja yhtenäisyys ovat ja pysyvät finanssisalan uuden sääntelyn pääasiallisina tavoitteina. Kriisiä ei ole tulkittu sääntelemättömien markkinoiden logiikan väistämättömäksi seuraukseksi, vaan sitä on selitetty pikemminkin epärehellisyydellä ja vastuuttomuudella, joka oli mahdollista useille eri toimijoille hallitusten harjoittaman heikon valvonnan vuoksi.

Nykykriisi on kuitenkin osoittanut, etteivät markkinat ole tehokkaat, eivätkä ne mahdollista pääoman tehokasta kohdentumista. Tämän tosiasian seuraukset ovat sääntelyn ja talouspolitiikan kannalta valtaisat. Tehokkuuden teoria perustuu siihen oletukseen, että sijoittajat etsivät ja löytävät luotettavimman informaation rahoituksesta kilpailevien hankkeiden arvosta. Tämän teorian mukaan markkinahinta heijastaa tarkasti sijoittajien odotuksia ja yhdistää kaiken saatavilla olevan informaation, joten se on myös hyvä arvio arvopapereiden todellisesta arvosta. Siihen oletetaan tiivistyvän kaikki se tieto, jota tarvitaan paitsi taloudellisen toiminnan, myös yhteiskuntaelämän ohjaamiseksi. Näin ollen pääoma investoidaan kaikkein tuottoisimpiin hankkeisiin ja vähemmän kannattavat jäävät syrjään. Tämä on tehokkaiden markkinoiden teorian keskeisin ajatus: finanssikilpailu tuottaa itsestään hintoja, jotka ovat luotettavia signaaleja investoijille ja siten taloudellisen kehityksen tehokkaita oppaita.

Nykyinen kriisi on vahvistanut ne lukuisat kriittiset näkemykset, jotka ovat kyseenalaistaneet tämän oletuksen. Finanssikilpailu ei välttämättä tuota kohtuullisia hintoja. Vielä tätäkin pahempaa on, että finanssikilpailu aiheuttaa usein epätasa painoa sekä johtaa liioiteltuihin hintoihin ja järjettömiin heilahteluihin, talouskupliin.

Tehokkaiden finanssimarkkinoiden teorian suurin puute on siinä, että se katsoo perushyödykkeiden ja –palveluiden markkinoita koskevan teorian olevan suoraan sovellettavissa finanssituotteisiin. Hyödykkeiden ja palveluiden markkinoilla kilpailu on osittain itseään sääntelevää niin kutsutun kysynnän ja tarjonnan »lain» mukaisesti: hintojen noustessa tuottajat lisäävät tarjontaa ja kuluttajat vähentävät kysyntää. Seurauksena hinta laskee ja palaa takaisin tasapainoon. Toisin sanoen palauttavat voimat pyrkivät hintojen noustessa hidastamaan tätä nousua ja kääntämään sen laskuun. Kilpailu tuottaa niin sanotun »negatiivisen takaisinkytkennän» eli se synnyttää voimia, jotka vaikuttavat hintoihin vastakkaiseen suuntaan. Tehokkuuden idea syntyy siitä, että tämän mekanismin oletetaan pätevän suoraan myös rahoitusmarkkinoilla.

Finanssimarkkinoilla tilanne on kuitenkin aivan toinen. Hinnan noustessa kysyntä ei useimmiten suinkaan laske vaan päinvastoin nousee. Realisoituna hinnannousu tarkoittaa kasvanutta tuottoa arvopaperin haltijalle. Hinnannousu houkuttelee siis uusia ostajia, jotka vahvistavat nousukehitystä entisestään. Lupaukset bonuksista ajavat välittäjiä vahvistamaan tätä kehitystä edelleen. Tätä jatkuu aina siihen ennakoimattomaan mutta väistämättömään pisteeseen saakka, jolloin odotukset kääntyvät laskuun ja romahdus tapahtuu. Tämänkaltainen laumakäyttäytyminen on sarja »positiivisia takaisinkytkentöjä», jotka pahentavat epätasapainoa entisestään. Keinottelukupla muodostuu hintojen kumulatiivisesta ja itseään ruokkivasta noususta. Tällainen kehityskulku ei suinkaan tuota kohdallisia vaan pikemminkin epäkelpoja hintoja.

Tästä seuraa, ettei finanssimarkkinoiden hallitseva asema voi johtaa minkäänlaiseen tehokkuuteen. Pikemminkin se on pysyvä epävakauden lähde, kuten kuluneen kahdenkymmenen vuoden keskeytyksetön talouskuplien sarja on osoittanut. Talouskuplat ovat koskeneet niin Japania, Kaakkois-Aasiaa, IT-alaa, kehittyviä markkinoita kuin myös kiinteistöjä ja arvopaperistamista. Taloudellinen epävakaus näkyy vaihtokurssien ja osakemarkkinoiden valtavina heilahteluina, joilla ei ole vastinetta talouden perusteissa. Tämä finanssialalla syntyvä epävakaus leviää reaalitalouteen lukuisten eri mekanismien kautta.

Finanssimarkkinoiden tehottomuuden ja epävakauden vähentämiseksi ehdotamme seuraavaa neljää toimenpidettä:

Toimenpide 1: Finanssimarkkinat ja rahoitustoiminta on erotettava toisistaan. Tämä estää pankkien itsenäistä keinottelua ja ehkäisee talouskuplien ja romahdusten leviämistä.

Toimenpide 2: Epävakautta aiheuttavaa keinottelua vähennetään valvomalla pääomaliikkeitä ja verottamalla rahaliikennettä.

Toimenpide 3: Finanssikauppaa rajoitetaan niin, että se vastaa reaalitalouden todellisia tarpeita (esimerkiksi cds:iä eli luotto riskinvaihtosopimuksia myytäisiin ainoastaan niille, jotka todella myös omistavat vakuuttamansa arvopaperit).

Toimenpide 4: Meklareiden palkkioille on asetettava katto.

* * *

Näennäinen tosiasia n:o 4: Julkisen velan kasvu on seurausta liiallisesta kulutuksesta

Michel Pébereau, yksi Ranskan pankkijärjestelmän »kummisedistä», kuvasi eräässä virallisessa tilanne raportissa Ranskaa vuonna 2005 julkiseen velkaansa kuristuvaksi maaksi, joka uhraa tulevat sukupolvensa antautumalla holtittomaan julkiseen kulutukseen. Mediassa velkaantuva valtio yhdistetäänkin usein mielikuvaan yli varojensa juopottelevasta perheenisästä. Julkisen velan viimeisin räjähdysmäinen kasvu niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa johtuu kuitenkin julkisen tuhlailun sijaan finanssi alan pelastusoperaatioista ja vuonna 2008 pankki- ja finanssikriisinä alkaneesta taantumasta. Euroalueen keskimääräinen budjettialijäämä oli ainoastaan 0,6 prosenttia BKT:sta vuonna 2007, mutta vuonna 2010 kriisin myötä se nousi
7 prosenttiin. Julkinen velka nousi samana aikana 66 prosentista 84 prosenttiin BKT:sta.

Julkisen velan kasvu oli Ranskassa ja monissa muissakin Euroopan maissa ennen taantumaa kohtuullista eikä se ollut pääosiltaan seurausta julkisten menojen kasvusta. Itse asiassa 1990-luvun alkuvuosista lähtien julkisten menojen määrä suhteessa BKT:hen on Euroopan unionissa ollut joko vakaata tai laskenut. Syynä oli valtioiden tulojen väheneminen. Tämä on seurausta heikosta talouskasvusta kyseisenä aikana sekä siitä veropoliittisesta vastavallankumouksesta, jota valtaosa maiden hallituksista on ajanut viimeisen 25 vuoden aikana. Pidemmällä aikavälillä tämä verotuksen vastavallankumous on ylläpitänyt ja ruokkinut velan kasvua taantumasta toiseen. Ranskassa hiljattain julkaistussa parlamentin raportissa arvioidaan kymmenen viime vuoden aikana tehtyjen veronalennusten kohonneen 100 miljardiin euroon vuonna 2010 ilman, että vapautuksia sosiaaliturvamaksuista (30 miljardia) tai muita »verokustannuksia» on otettu huomioon. Kun verotuksen yhtenäistäminen on epäonnistunut Euroopassa, valtiot ovat heittäytyneet verokilpailuun laskemalla yritysverotusta sekä korkeiden tulojen ja varallisuuden verotusta. Vaikka painopisteet vaihtelevat maittain, lähes kaikkialla Euroopassa viimeisten 30 vuoden aikana tapahtunut julkisen alijäämän ja velkasuhteen kasvu ei pääasiallisesti johdu julkisen kulutuksen kasvusta. Tämä diagnoosi avaa väistämättä muitakin ratkaisuväyliä kuin kyllästymiseen asti toistetut mantrat julkisten menojen leikkaamisesta alijäämien vähentämiseksi.

Todenperäisemmän keskustelun käynnistämiseksi julkisen velan syntyperästä ja siten myös sen ratkaisukeinoista esitämme seuraavan ehdotuksen:

Toimenpide 9: On suoritettava julkinen tilintarkastus julkisen velan alkuperän, velkapapereiden pääasiallisten haltijoiden ja lopullisten velkasummien selvittämiseksi.

* * *

Historian suurimmat markkinainterventiot ovat osoitus uusliberalismin epäonnistumisesta. Mutta toisin kuin moni ehti toivoa, kriisi ei ole johtanut valtioiden »niskalenkkiin» markkinavoimista, vaan kehittyneimmät teollisuusmaat ovat ajautumassa kriisin jälkihoidon seurauksena niukkuuden aikakauteen (age of austerity). Termin taustalla on kreikan substantiivi austeriotes ja adjektiivi austeros, joka tarkoittaa niin kitkerää, katkeraa, karvasta, juroa, tuimaa ja vakavaa kuin ankaraa ja raskasta. Kreikasta sana on kulkeutunut latinan substantiivin (austeritas) ja adjektiivin (austerus) kautta lukuisiin nykykieliin. Merriam-Webster’s Dictionary nimesi termin ’austerity’ vuoden 2010 sanaksi kyseisenä vuonna tehtyjen sanahakujen perusteella. Termin ’age of austerity’ leviämisessä ratkaisevaa oli Ison-Britannian nykyisen pääministerin David Cameronin konservatiiveille pitämä linjapuhe huhtikuussa 2009. Hänen mukaansa tulevina vuosina edessä on »uskomattoman kovia verotusta, valtion menoja ja lainanottoa koskevia päätöksiä». [1]

Niukkuuden aikakauden taustalla on vallitsevaan talouspoliittiseen oppiin perustuva käsitys siitä, miten valtiontaloutta tulee hoitaa kriisin seurauksena. Pankkien yksityisen ongelmavelan sosialisoimisen seurauksena valtiontaloudet ovat velkaantuneet entisestään. Tämä pyritään saamaan kuriin tasapainottamalla budjetteja, mikä tarkoittaa julkissektorilla ankaria leikkauksia etenkin palkoista, koulutuksesta, sairaanhoidosta, sosiaalietuuksista, lasten päivähoidosta, vanhustenhoidosta ja eläkkeistä. Ne ollaan uhraamassa nykyisen rahoitusjärjestelmän säilyttämiseksi, mikä on johtamassa vakavaan yhteiskunnalliseen uusintamiskriisiin. Tämän uusliberaalin taloudenhoidon ja siihen liittyvien leikkausten myötä myös kulutuskysyntä vähenee, valtioiden veronkantokyky pienenee, työttömyydestä aiheutuvat kustannukset nousevat sekä alijäämät ja velkaantuminen jatkavat kasvuaan. Valittu politiikka on luonut negatiivisen kierteen, joka uhkaa imaista mukaansa Euroopan maat yksi toisensa perään.

1. DavidCameron – »Age of Austerity», April.26.2009.

2. Tuohtuneiden taloustieteilijöiden manifesti, s. 281–282.

3. Talouskriisi on johtanut siihen, että tämä epädemokraattinen rakennelma on ajautunut myös juridiseen legitimaatiokriisiin. Euroalue ei täytä enää omaa kasvu ja vakaussopimustaan ja Euroopan keskuspankki rikkoo jatkuvasti Maastrichtin sopimusta ostaessaan eri kriisimaiden velkakirjoja. Koska Euroopan unionin perustuslaki kieltää velkojen siirtämisen toisten maiden vastuulle, kriisipolitiikka on perusteltu artiklalla 122, joka oikeuttaa velkojen siirron »luonnonkatastrofin tai muun vakavan uhan» edessä. Paineet muuttaa EU:n perustuslakia ovatkin kasvaneet.

4. Voidaan aiheellisesti kysyä: »Olisiko Roosevelt rahoittanut [1930-luvun suuren laman] elvytyksen Yhdysvaltain valtionvelkakirjojen liikkeellelaskun sijaan niin, että hän olisi pakottanut Kalifornian ja New Yorkin osavaltiot takaamaan Illinoisin ja Ohion osavaltioiden velkoja sillä ehdolla, että sekä liittovaltio että nämä lainaa saavat osavaltiot vähentävät investointeja näiden alueiden kehittämiseen?» Yanis Varoufakis ja Stuart Holland (2011) A Modest Proposal for Overcoming the Euro Crisis, Version 2.2: http://yanisvaroufakis.eu/euro-crisis.

5. Kuten John Lanchester toteaa, on ironista, että yksi kriisistä parhaiten selvinneistä euromaista näyttää olevan Belgia, jossa ei ole ollut pitkälti yli vuoteen lainkaan hallitusta, joka olisi ryhtynyt toteuttamaan leikkausohjelmaa. London Review of Books 8.9.2011,3.

Mutta mistä oikeastaan on kysymys? Mistä talouskriisit perimmiltään johtuvat ja mitkä ovat niiden talouspoliittiset seuraukset? Minkälaisia mahdollisuuksia kriisi avaa eri poliittisille ryhmille? Onko uusliberalismin aikakausi ohi, onko se vahvistumassa vai onko tilalle tulossa jotain aivan uutta?

Kurssi kohti konkurssia (Vastapaino 2011) on teos, joka pyrkii vastamaan näihin kysymyksiin. Kriisikirjan kirjoittajia ovat Mario Candeias, David Harvey, Wolfgang Fritz Haug, Andrew Kliman, David McNally sekä Leo Panitch, Martijn Konings, Stuart Hall ja Doreen Massey. Mukana on myös ranskalaisten taloustieteilijöiden talouspolitiikan valtavirtaa kritikoiva manifesti.

Kirja ilmestyy painosta tällä viikolla ja sitä voit tilata tästä vaikkapa pukinkonttiin. Kirjan luettuaan kykenet toivottavasti seuraamaan analyyttisemmin poliittista ja taloudellista kehitystä vuonna 2012, josta on tulossa erittäin mielenkiintoinen. Teoksen tiimoilta tullaan järjestämään vuodenvaihteen jälkeen keskustelutilaisuuksia kirjoittajien, toimittajien ja erityisvieraiden voimin.

Sisällysluettelo

1. Juha Koivisto, Yrjö Kallinen & Antti Ronkainen – Ankarat ajat: kovenevan uusliberalismin kiihtyvä kriisiytyminen
2. Leo Panitch & Martijn Konings – Myytit uusliberaalista deregulaatiosta
3. Wolfgang Fritz Haug – Mitä meidän tulisi tietää Marxista ymmärtääksemme paremmin “finanssikriisiä”
4. Andrew Kliman – Ilmiasu ja olemus: uusliberalismi, finansialisaatio ja kapitalistisen tuotannon kriisi
5. David McNally – Finanssisektorin epävakaus ja globaali ylikasautuminen: alustava analyysi nykyisestä suuresta lamasta
6. Stuart Hall & Doreen Massey – Mitä kriisi tarkoittaa?
7. Mario Candeias – Uusliberalismin viimeinen konjunktuuri: orgaaninen kriisi ja “jälkiuusliberaalit” suuntaukset
8. David Harvey – Antikapitalistisen siirtymän organisoimisesta
9. Tuohtuneiden taloustieteilijöiden manifesti
10. Sanasto & lisälukemistoa